Kuten olette varmasti huomanneet niin viikkoon ei ole tullut postauksia. Laitetaanko dieetin piikkiin? No ei laiteta. Aika isoja elämänmuutoksia on nyt tapahtunut ja niiden myötä on täytynyt priorisoida jäljellä olevat energiat oleelliseen. Tällä hetkellä se oleellinen tarkoittaa tietysti mahdollisimman täsmällisesti toteutettavaa kisoihin valmistautumista, mutta myös oman asunnon etsimistä, löytymistä ja tulevaa muuttorumbaa. Tietyt asiat oon tietoisesti tahtonut pitää poissa ”treeniblogista”, minkä vuoksi nyt oli aiheellista vetäytyä hetkeksi. Kiitos jokaisesta välittävästä yhteydenotosta. Minä voin hyvin ja life goes on.

Ajatukset on väistämättä olleet vähän siellä sun täällä, vaikka suurimmaksi osaksi onneksi kisoissa. Korvien välissä käytävä preppaus ei ole varsinaisesti ollut sitä mitä haen ja toivon, mutta ote ruoissa ja treeneissä on pysynyt mallikkaasti. Pelkkä blogin avaaminen tuntui suurelta kynnykseltä ja jokainen bloggaaja ainakin tietää mistä puhun, kun väitän että se kynnys kasvaa entisestään postaustauon venyessä. Kirjoittanut olen itselleni aina, koska se on mun tapani käsitellä asioita. Täällä tahtoisin toimia jonkin asteisena esimerkkinä (en keksi tähän hätään parempaa sanavalintaa), mutta tuntuu ettei tämänhetkinen tilanne juurikaan tue sitä. Ehkä voin silti rohkaista muita tekemään suuria päätöksiä, valitsemaan sen helpon tien sijaan toisen polun, oppimaan ja elämään. Tämä olis mun plääni.

Toivon siis kirjoittajana teiltä ymmärrystä ja toki myös sitä, että jaksatte edelleen täällä vierailla. Herätetään yhdessä tämä blogi henkiin taas. Tämän suurempaa anteeksipyyntöä en suorita, enkä ota postaamisesta taakkaa harteilleni. Rennoin ottein itseni ja teidän vuoksi edelleen kirjoitan ja toivon sen välittyvän.

Nyt, kun on mahdollista tehdä käytännössä juuri kuten itse haluan niin muutto Helsinkiin houkuttelee kovasti. Se on ollut yksi mun haaveista jo pitemmän aikaa, eikä tuo tunne ainakaan heikkenemään viime aikoina ole päässyt. Ensin hoidetaan silti kisat alta ja nautitaan hetkestä. Syyskuun ensimmäinen päivä alkavat myös mun uudet opinnot Vaasassa ja olen todella motivoitunut. Koulusiirtoa olisi silti tarkoitus hakea niin pian kuin mahdollista, kerätä kamat kasaan ja lähteä jonnekin elämään. Yksin olo on jo nyt ollut aivan hemmetin opettavaista aikaa niin hyvässä kun pahassa, joten ehkäpä jouluun mennessä uusi elämä alkaa olla paremmalla mallilla alkujärkytyksen väistyttyä. Mulla on ihan mielettömät ihmiset ympärillä ja taas niiden merkitys kasvaa entisestään. Kiitos, kun olette olemassa.

Asiasta seuraavaan.. Mun henkilövaaka hajosi. Rehellisesti sanottuna oon melkeen toivonut tätä, koska nyt voin olla varma ettei siihen ollut luottamista ennenkään. Paska vehje, joka on tehnyt mun elämästä vaikeampaa. Paino ei mukamas ole tippunut juuri lainkaan, vaikka kunto etenee selkeästi ja muutoksia on tehty paljon. Välillä tekis mieli itkeä, mutta oon tullut siihen tulokseen että nauru on huomattavasti toimivampi suhtautumistapa. Eihän tuo vaaka mikään oikea ongelma ole, mutta joskus se saattaa olla piste i:n päälle, että romahdus on valmis. Välillä keinun tämän dieetinkin kanssa aivan epätoivon rajamailla, koska kyseenalaistan itseni ja kroppani. Haluan tietysti muutoksia heti, lasken päiviä ja viikkoja joiden perusteella korvien välissä raksuttaa kaikenlaista. Raskasta toisinaan, mutta tavallaan juuri sitä lajin parasta antia – lopussa kiitos seisoo.

dieetisafla

Mä en todellakaan pysty syömään näin!

Tosiaan ruoista ollaan vähän supistettu ja muutettu muutenkin paljon asioita sillä puolella. Treenit ovat pysyneet samana eli 5 punttia ja 3 aerobista. Tankkauspäiviä on saanut aina välillä pitää ja viimeisin oli reilu viikko taaksepäin. Oikeestaan tuo saaminen ei edes ole kovin osuva sanavalinta, kun ruokahalu on ollut kadoksissa eli joutuminen kävis melkeen paremmin. Nyt on onneksi alkanut maistua sapuskat taas paremmin, mutta yritän pitää ajatukset muualla kuin ruoassa. Mulle ei oo ikinä sopinut nälkä, koska tuun kiukkuiseksi ja epätoivoiseksi. Onneksi tällä hetkellä riittää tekemistä enemmän kuin tarpeeksi niin ei ehdi liioin ajatella seuraavaa ateriaa tai ainakaan sen naurettavan pientä kokoa.

Rauhoittuminen on edelleen mun suurin ongelmani ja nukkumaan en yksinkertaisesti ole kyennyt. Aivan järjetöntä tuo pyöriminen ja ajatusten kanssa tappelu! Toisekseen tämänhetkinen asunto muistuttaa lämpötilojen puolesta lähinnä saunaa eli suihkussa saa ravata aamuin sekä illoin. Sama juttu se taitaa olla vähän jokaisella näin painostavina ilmoina, mutta tosiaan tuo nukkumattomuus verottaa kaikesta. Viime yönä tuli edes muutama tunti katkeamatonta unta, mutta ei vielä riittävästi. Odotan vaan sitä totaaliuupumusta, joka kaataa mut sänkyyn. Kuulin, että pari hyvin nukuttua yötä korjais paljon. Nyt alkaa olla se tunne, että rytmi palaa pikkuhiljaa ennalleen ja pystyy jo nukkua yksin. Siitä huolimatta tahdon jo muuttaa ja saada asiat eteenpäin.

Kunto sitten… En oo pahemmin edes miettinyt, joten kuvat saanee kertoa tässä vaiheessa enemmän. Tiedän, että se on mennyt eteenpäin enkä jaksa stressata nyt tippaakaan (niin varman). Puolentoista viikon kuluttua lähden 5 päiväksi Arin luo, jolloin selviää enemmän. Tulee tosi hyvään saumaan ja into pinkeänä odotan reissua. Enhän mä ole tainnut viime vuoden EM-matkan lisäksi koskaan olla niin kauaa pois kotoa. Siellä saakin keskittyä vain oleelliseen eli treeniä, ruokaa ja lepoa. Täydellistä ellen sanoisi.